tiistai 18. helmikuuta 2014

Vahvemmat aineet peliin

Meidän olisi tyttöjen kanssa aloiteltava kiinteitä piakkoin. Useinhan keskosilla kiinteät aloitetaan jo 3kk iässä, mutta koska meidän neidit ovat kasvaneet tissillä oikein reippaasti saatiin ohjeeksi aloitella kiinteät vasta 4kk hujakoilla.

Itse olisin tahtonut mennä 5-6kk täysimetyksellä, mutta raudan takia on tyttöjen hyvä alkaa syömään muutakin kuin maitoa. Samoin aivojen kehityksen kannalta kiinteät ovat kuulemma hyväksi. Imetys olisi ollut vain niin paljon helpompaa. :)

Suunnitelmissa on tehdä vihannes-, kasvis- ja lihasoseet pääasiassa itse. Koin tämän Niilon aikaan parhaaksi tavaksi. Isoja annoksia soseeksi ja pakkaseen. Luultavasti alkuun pakasta jääpalamuotteihin, sillä se kerralla syötävä määrä ei alkuun ole järin suuri. Kunhan tyttöjen ruokavalioon on saatu enemmän aineksia, tulevat he syömään suurilta osin samaa kuin mekin. Otan vain heidän annoksensa ennen suolan yms. lisäämistä.

Soseiden rinnalla olisi tarkoitus tutustua myös sormin syötäviin juttuihin. Täyteen sormiruokailuun minusta ei ole, jo pelkästään sen sotkun takia. Sormiruokailun osuus varmasti lisääntyy kunhan tytöt saavat istua syöttötuoleissa.

Tällaisia ajatuksia kiinteiden aloituksesta. :) Saa nähdä millaista siitä kahden vauvan kanssa tulee.

1 kommentti:

  1. Ihanat lamput ja kiitos kivasta kommentistasi blogissani! Sinulla on kiva blogi, terkkuja uudelta lukijalta :)

    VastaaPoista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)