maanantai 10. helmikuuta 2014

Ulkovaatteita tulevan varalle

Satuin perjantaina käväisemään Jesper Juniorin verkkokaupassa. Osa ulkovaatteista oli todella hyvässä alessa (-70%), joten klikkailin muutamia tarpeellisia juttuja ostoskoriin.

Jonathanin vaatteet ovat meillä osoittautuneet hinta-laatusuhteeltaan oikein erinomaisiksi. Tämän talven haalari on Niilon kohdalla joutunut melko kovalle kulutukselle, mutta mitään kulumaa ei siihen ole tullut. Kuivana on myöskin kestetty.

Pisteitä Jesper Juniorille nopeasta toimituksesta. Perjantaina tilattu paketti oli matkahuollossa jo viikonlopun aikaan.

Paketista paljastuivat mm. seuraavat takit.


Hilmalle välikausitakki kokoa 122cm. Tilasin myös harmaat housut takin kaveriksi. Tämä jää sitten Niilolle Hilman jälkeen. Takki on ihan superkiva ja reippaan punainen.


Tämä on myös Hilmalle. Talvitakki on sopiva varmaan ensi tai seuraavana talvena. koko on 128cm. Tämä takki ei ole ehkä kaikkein mieluisin, mutta menkööt vaikka kakkostakkina. Hinta oli vain 17€.


Tässä vielä lähikuva kuosista.

Lisäksi paketista paljastui kahdet talvihanskat ja kolme kypärämyssyä. Ja tosiaan ne välikausihousut. Niilon kevään välikausivaatteet ovatkin olleet valmiina jo pidemmän aikaa.

Kaikki nämä tulivat maksamaan yhteensä postikulujen kanssa vain 85€. Melko edullista sanoisin. :)


Nyt jatkan maalailua lapsukaisten kanssa. :)

2 kommenttia:

  1. Oliko siellä rukkasia alessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ainakin vielä perjantaina. Itse tilasin kahdet toppahanskat n. 5€/pari. :)

      Poista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)