keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pienistä vaatteista eroon

Viime päivinä olen käynyt läpi tytöille pieniksi jääneitä vaatteita. Suurin osa lähtee myyntiin tai menee vaatekeräykseen. Kivoimmat  vaatteet olen säästänyt muistoksi. Tai mistäpä sitä tietää jos meille joskus vielä vauva tulee. ;) Onhan minulla ikää vasta 27-vuotta, joten tässähän ehtii vaikka mitä.

Melkoista hommaa tuo vaatteiden kuvaaminen ja tietojen näpytteleminen facebookin-kirppareille. Yritän aina syynätä vaatteet mahdollisimman tarkkaan, ettei tulisi jälkeenpäin sanomista. Toivottavasti pääsen eroon edes suurimmasta osasta vaatteita.


Samalla olen yrittänyt etsiä tytöille jo isoja vaatteita varastoon. Nyt, kun kiinteiden syöminen on aloitettu, kuluu vaatettakin hieman toisella tavalla. Syöminen kun on melko sotkuista.


Näin meidän imetyshetket yleensä sujuvat. Vauva sylissä, toinen vieressä sitterissä tai lattialla ja isoveli kainalossa kirjan kanssa.

Saimi-murunen

2 kommenttia:

  1. Imetätkö vauvoja koskaan samanaikaisesti? Meillä on ihan samannäköistä (esikoinen pian 3), mutta imetän pojat aina samaan aikaan. Syövät kauan,aina vähintään puoli tuntia. Joten yhteisimetys meillä säästää aikaa. Eikä toinen vauva jaksa odottaa vuoroaan niin kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään melko harvoin. Oikeastaan vain silloi, jos kumpikin tyttö herää pitkiltä päiväunilta samaan aikaan, tai jos yöllä heräävät samaan aikaan syömään. Tytöt ovat aika nopeita ruokailemaan. Maksimissaan 15 minuuttia menee imetykseen per tyttö. :) Alussa imetin tytöt aina samaan aikaan, koska olivat enemmän samassa rytmissä.

      Poista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)