lauantai 14. syyskuuta 2013

Viikonlopun touhuja

Tänään on ommeltu, leivottu, siivottu ja istutettu uusia herukkapensaita. Melko hyvä päivä siis! Tämän kruunaa vielä miehen tekemä ruoka ja illalla sauna + hyvä leffa.


Vauvoja odottamaan syntyi kaksi 74cm liivimekkoa.


Pienet housut syntyivät trikoojämistä. Käännettävät resorit lahkeissa ovat osoittautuneet todella käteviksi.


Pojan vaatekaappikin kaipasi täydennystä, varsinkin housujen osalta. Surautin räyhäkät tähti-housut yhdellä taskulla. Mustilla resoreilla ja mustaan trikoopaitaan yhdistettynä housut eivät ole yhtään liian tyttömäiset, vaaleanpunaisista tähdistä huolimatta.


Kokeilin ensimmäistä kertaa tällaista pyöreää taskunsuuta. Tästä tuli oikein kiva. Taskun kiinnitin housuihin mustalla siksakilla.


Esikoiselle syntyi pinkki velourpipo eskariin. Oikeastaan itse pipo on ollut valmiina jo vaikka kuinka kauan, Rusetin ompelin ja kiinnitin tänään. Äidin täytyy varmaan saada samanlainen. :)

1 kommentti:

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)