perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kesää kohti

Meitä on hellitty ihanilla kevätpäivillä. Lumet ovat melkein kadonneet ja aurinko on paistanut.

Blogia en ole ehtinyt/jaksanut päivitellä. Muutaman kerran olen juuri ollut aikeissa päivittää blogin, mutta joku lapsista on juuri silloin päättänyt herätä/kakata/syödä/puklata... ja niin edelleen.

Arki on sujunut oikein hyvin ja rennosti. En voi valittaa! Nautin kotona olosta ja lasten kanssa puuhailusta. Väsymystä on ilmassa, sillä tyttöjen kanssa joutuu yöllä heräilemään 4-8 kertaa. Onneksi tiedän, että tämä on ohimenevää ja helpottaa aikanaan. Päivät täyttyvät kotitöistä ja lapsista. Omaa aikaa ei juurikaan jää.

Valloitettava pyykkivuori
Edelleen tyttöjen kanssa on menty pelkällä rintamaidolla, mutta nyt viikonloppuna on tarkoitus tehdä soseita pakkaseen ja aloittaa kiinteiden maistelu. Saa nähdä mitä tytöt tykkää ja miten kaikki lähtee sujumaan.

Huomenna meillä on edessä Saimin ensimmäinen sydänkontrolli pallolaajennuksen jälkeen. Jännittää! Toivottavasti tilanne ei ole muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan ja tämä yksi laajennus olisi riittävä.


Kertun ihanainen kummi kävi ulkomailla ja toi tytölle tuliaisiksi ihanat farkut ja yökkärin.

Tämmöiset pallerot täällä kurkkii.

Onneksi on perjantai, joten illalla voi upota sohvan nurkkaan herkkujen kanssa. Toivottavasti lapset asettuvat yöunille nätisti ja hyvissä ajoin.

Hyvää viikonloppua kaikille ihanille lukijoille!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. kiitos! :) Kyllähän nuo neidit ovat aivan ihanat söpöläiset.

      Poista
  2. Tsemppiä Saimille kontrolliin! <3 Toivotaan hyviä uutisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempeistä. Onneksi saimme hyviä uutisia kontrollista. :)

      Poista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)