tiistai 28. tammikuuta 2014

Arjen kuoppia

Mitä tehdä, kun yksi vauva on kiinni rinnassa, toinenkin heräilee syömään, esikoinen kiukuttelee minkä ehtii, muikut palaa pannulla ja pojanviikarilta pulppuaa verta nenästä?

Tällaisia hetkiä koettiin tänään meidän tuvassa. Eipä siinä auttanut, kuin järkeillä hommat parhaansa mukaan. Tilanteesta selvittiin kuitenkin ehjin nahoin ja nyt kaikki lapset ovat untenmailla. Huokaisen helpotuksesta, sillä tänään ei tosiaankaan ollut helpoin päivä olla äiti.

Tälle äidille kotiutui tänään uusi lelu, tabletti. Kerrankin puhelinmyyjä soitteli oikeaan aikaan oikealla asialla. Juuri edellisenä päivänä oltiin miehen kanssa suunniteltu tabletin hankkimista ja seuraavana päivänä puhelin soi kuin tilauksesta. Nyt opettelen käyttämään kyseistä laitetta, että saan siitä kaiken hyödyn irti.

Huomenna onkin hieman erikoisempi päivä luvassa, mutta siitä lisää myöhemmin.


Loppuun vielä onnellinen Kerttu-neiti. Tämmöiset ihanuudet saavat huononkin päivän muuttumaan hyväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)