Joskus viime vuonna tuli toive kertoa meidän parisuhteesta ennen ja jälkeen lapsien. Tässä olisi nyt jonkinlaista pohdintaa aiheesta.
Me aloimme mieheni kanssa seurustella syksyllä 2005. Kaikki eteni melko vauhdikkaasti ja luontevasti. Tuntui kuin toisen olisi tuntenut aina. 2006 kesällä menimme kihloihin ja 2007 alkuvuodesta Hilma ilmoitti tulostaan. Kyse ei ollut mistään vahinko raskaudesta. Kun esikoisemme syntyi lokakuussa 2007, olin itse 20 ja mieheni 26. Olimme aika nuoria, tietämättömiä ja huolettomia. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä
Ennen lapsia elämämme oli melko erilaista. Viikonloppuisin olimme aina jossain menossa. Usein istuttiin iltaa isommalla porukalla ja iltaa jatkettiin paikallisessa. Tämä on luonnollisestikin muuttunut lasten myötä. Enää kummallakaan ei ole tarvetta lähteä ulos viikonloppuisin, paitsi joskus harvakseltaan. Mieluummin sitä viettää aikaa perheen kesken kaikessa rauhassa.
Ennen lapsia sitä kuvitteli tuntevansa toisen jo pohjamutia myöten, mutta pakko myöntää, että todella toisen on oppinut tuntemaan vasta lasten myötä. Vauva-aika voi olla parisuhteelle melkoinen rasitus ja sitä se esikoisen kohdalla oli meillekin. Siinä tuli toisesta ne huonotkin piirteet aivan uudella tavalla esiin. Tytön ollessa 9kk vanha aloitin vielä koulun toisella paikkakunnalla. Koulumatkaa oli 70km yhteen suuntaan ja kuljin sen päivittäin omalla autolla. Iltaisin oli melko puhki ja parisuhde pääsi ehkä hieman unohtumaan.
Kaikesta on kuitenkin yhdessä selvitty ja toivottavasti tullaan jatkossakin selviämään. Vastoinkäymiset (keskenmenot ja kohtukuolema) ovat hitsanneet meitä vain tiiviimmin yhteen. Olemme puhuneet paljon kaikistä mieltä vaivaavista asioista ja oppineet ymmärtämään toista paremmin. Nykyään riitelemme todella harvoin ja yleensä jostain ihan tyhmästä pikkuasiasta. Luottamus ja halu pysyä yhdessä ovat vain lisääntyneet vuosien myötä.
Ennen kaiken ajan ja huomion pystyi antamaan puolisolle. Lasten myötä on ollut pakko tyytyä vähempään. Lapset vievät suurimman osan ajasta ja huomiosta. Sitä yhteistä aikaa arvostaa kuitenkin nyt aivan toisella tavalla kuin ennen. Aiemmin toista ja yhdessäoloa tuli pidettyä itsestään selvyytenä. Nyt toisen arvon tietää ja muistaa entistä paremmin. <3
<3
VastaaPoistaOlipas ihanan kannustavaa luettavaa. Että ei kannata luovuttaa, vaikka vaikeaa olisikin! :) Meillä menossa juuri nuo esikoisen hankalat ajat, ja olen yrittänyt ajatella sen olevan vain ohimenevä vaihe. Niin se varmaan onkin. Mutta sitä halua pysyä yhdessä se vaatii, niin kuin tuossa kirjoititkin..! :)
VastaaPoistaEi tosiaan kannata luovuttaa, ainakaan heti. :) Joskus ystävien kanssa mietimme, että vauvavuoden aikana erojen pitäisi olla kiellettyjä. Hormonit, univelka, arjen muuttuminen ja lapsesta huolehtiminen saattavat saada parisuhteen melko huonoon jamaan. :) Aikanaan kuitenkin helpottaa ja myöhemmin sitä aikaa löytyy taas myös parisuhteelle.
Poista