sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Meidän neitojen kuulumisia

Ketään ei yllättäne, että kiirettä on pitänyt neitojen kanssa joten tännekään en ole kuulumisia ehtinyt päivitellä. Nyt kuitenkin jonkinlainen yhteenveto meidän kuulumisista ja synnytyksestä.

Neidit siis syntyivät 29.10 rv. 35+2. Edellisenä päivänä kontrolliultrassa huomattiin A-vauvan kääntyneet perätilaan, joten alatiesynnytys ei ollut mahdollinen. Viikon ainoa vapaa sektioaika oli seuraavalle päivälle, joten se varattiin meille. Mikäli synnytys olisi käynnistynyt spontaanisti, olisi napanuora ollut tulossa ulos ensimmäisenä, joten lääkäri ei halunnut ottaa mitään riskejä.

Sektiosta kirjoittelen vielä myöhemmin lisää, mutta se meni hyvin ja kivuttomasti. Toipuminen on ollut todella nopeaa ja helppoa. Kivuttomin ja helpoin omista synnytyksistäni. :) Kotiuduin kolmen vuorokauden kuluttua sektiosta.

Tytöt joutuivat olemaan kaikkiaan 13 vrk lastenosastolla kasvamassa ja vahvistumassa. Syöminen oli isoin "ongelma" kun voimat eivät riittäneet rinnalle. Maito meni nenä-mahaletkulla ja siitä siirryttiin pikkuhiljalleen rinnalle. Nyt mennään täysimetyksellä. Pulloa ei ole tarvittu lainkaan ja maito riittää kummallekin hyvin. Huh helpotusta. :)

Syntymän jälkeen B-tytöltä löytyi sydämestä sivuääni, joka paljastui keuhkovaltimoläpän ahtaumaksi. Nyt odottelemme kutsua Helsinkiin pallolaajennukseen, jolla vaiva toivottavasti korjaantuu.

Kotona olemme olleet tyttöjen kanssa pian kaksi viikkoa ja kaikki on mennyt oikein hyvin. Välillä kitistään hieman masuvaivoja, mutta melko vähän.

Nyt pitää taas mennä ruokkimaan ihanuuksia. Kysykää jos tulee kysyttävää mieleen. :)

lauantai 2. marraskuuta 2013

He ovat täällä

Tiistaina 29.10.2013 klo 12.28 ja 12.29 syntyivät meidän ihanat tyttäremme tähän maailmaan suunnitellulla sektiolla.

Sektiosta sain tietää maanantaina iltapäivällä, kun kontrolliultrassa huomattiin A:n kääntyneen perätilaan. Ensimmäisenä olivat syntymässä jalat ja napanuora, joten tilanne ei ollut otollinen alatiesynnytykselle. Viikon ainoa vapaa aika sektioon oli seuraavana aamuna, joten siihenpä sitten päädyttiin. Aika tosin lopulta siirtyi aamusta iltapäivän puolelle.

Sektio ja toipuminen on mennyt mainiosti. Itse pääsin eilen kotiin, mutta tyttöset ovat vielä keskolassa vahvistumassa. Kunhan painot saadaan selkeästi nousuun ja neitokaiset jaksavat itse ruokailla, saadaan neidit kotiin. Toivottavasti se tapahtuu pian.

Syntyessään A painoi 2208g ja B 2280g.