lauantai 2. marraskuuta 2013

He ovat täällä

Tiistaina 29.10.2013 klo 12.28 ja 12.29 syntyivät meidän ihanat tyttäremme tähän maailmaan suunnitellulla sektiolla.

Sektiosta sain tietää maanantaina iltapäivällä, kun kontrolliultrassa huomattiin A:n kääntyneen perätilaan. Ensimmäisenä olivat syntymässä jalat ja napanuora, joten tilanne ei ollut otollinen alatiesynnytykselle. Viikon ainoa vapaa aika sektioon oli seuraavana aamuna, joten siihenpä sitten päädyttiin. Aika tosin lopulta siirtyi aamusta iltapäivän puolelle.

Sektio ja toipuminen on mennyt mainiosti. Itse pääsin eilen kotiin, mutta tyttöset ovat vielä keskolassa vahvistumassa. Kunhan painot saadaan selkeästi nousuun ja neitokaiset jaksavat itse ruokailla, saadaan neidit kotiin. Toivottavasti se tapahtuu pian.

Syntyessään A painoi 2208g ja B 2280g.

15 kommenttia:

  1. Oih, hurjan paljon onnea koko perheelle tyttösistä <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea pienistä prinsessoista!

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnentoivotukset koko perheellenne!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  4. Onnea koko perheelle Päivi pohjosesta toivottelee ja mukavaa joulun odotusta monen pikkutonttunne kera :)

    VastaaPoista
  5. Tämäpä melkoinen yllätys, että nyt jo pienet ovat saapuneet maailmaan! Paljon onnea ja toivottavasti tytöt nopsaan jaksavat alkaa syödä enempi ja pääsevät kotiin perheen luokse! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea kahdesta pienestä prinsessasta! :)

    VastaaPoista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)