Sisarukset

Vanhemmat lapset ovat ottaneet vauvat mukisematta osaksi perhettä. Ennen kaksosten syntymää pelkäsin, kuinka Niilo (elokuussa 3v) sopeutuu vauvojen tuloon. Siihen saakka hän oli saanut olla perheen vauva ja oikea äidin poika.

Pelko oli kuitenkin turhaa. Minkäänlaista mustasukkaisuutta ei ole ollut havaittavissa Niilon puolelta. Minun ei tarvitse pelätä, että poika kävisi satuttamassa tai kiusaamassa vauvoja kun minulta silmä välttää. Korkeintaan Niilo käy silittämässä vauvojen päätä ja sanomassa "Moi vauva!". Tätä katsoessa äidin sydän sulaa.

Esikoinen taas on tajunnut sen, että jos vauvoja ei olisi, olisi meillä vanhemmilla hänelle enemmän aikaa. Hilma oli ensimmäiset neljä vuotta perheemme ainoa lapsi ja se kyllä näkyy. Jakaminen on välillä vaikeaa ja tietynlainen itsekkyys puskee pintaan. Muutaman kerran neiti on tokaissut: "Kunpa vauvat ja Niilo menisivät pois ja saisin olla ainoa lapsi.". Onneksi tätä on tapahtunut vain muutaman kerran.

Enemmän Hilmakin hellittelee ja hoitaa vauvoja, kuin olisi heille mustasukkainen. Eskarilaisesta onkin jo oikeasti apua. Hilma osaa hienosti viihdyttää ja pitää vauvoja sylissä. Välillä joudun muistuttamaan, että vauvat eivät ole leluja.

Me vanhemmat olemmekin yrittäneet skarpata ajan ja huomion jakamisessa, etteivät Hilma ja Niilo jäisi vähemmälle. Päivittäin sylitellään, halataan ja touhutaan yhdessä. Eilen leivoin Niilon kanssa pannaria ja toissapäivänä tein Hilman kanssa uunimakkaraa. Lapset ovat innoissaan kun saavat osallistua ja saavat ihan omaa aikaa toisen vanhemman kanssa.

Sisarukset ovat uskomaton rikkaus. Toivottavasti meidän lasten sisarussuhteet säilyvät hyvinä läpi elämän.