keskiviikko 9. lokakuuta 2013

33. raskausviikko

Menossa on siis jo 33. viikko tätä raskautta. Turvallisilla viikoilla aletaan olla, vaikka vauvat päättäisivätkin jo syntyä. Mitään merkkiä ennenaikaisuudesta ei kuitenkaan ole. Viime perjantain ultrassa kohdunsuu oli takana ja tiukasti kiinni. Kanavaakin oli kuulemma jäljellä niin paljon, kun nyt vain näillä viikoilla voi ylipäätään olla. Sen puolesta voin siis elellä edelleen normaalisti.

Painoa pikkuisilla oli 1610g ja 1680g. Ihan hyvänkokoisia vauveleita. Nyt kaksosuus alkaa pikkuhiljalleen näkyä kasvussa. Toivottavasti päästäisiin yli kahden kilon ennen kuin vauvat syntyvät. Kuulemma viimeistään viikolla 36 synnytys käynnistetään yhteisen istukan vuoksi. Ei siis ole enää montaa viikkoa jäljellä.

Oma olo on pysynyt yllättävän hyvänä. Liikkuminen on hidasta, hankalaa ja jopa kipeää, mutta koen edelleen päässeeni poikkeuksellisen helpolla. Liitoskivut ovat lisääntyneet, ja asennon vaihtaminen öisin on melkonen haaste. Nukkuminen on muutenkin hankalaa. Uni ei tahdo tulla illalla/yöllä millään. Saatan pyöriä 3-4 tuntia, enkä vaan nukahta, vaikka kuinka väsyttäisi. Samaa vaivaa on ollut kyllä jokaisessa raskaudessa. Omassa sängyssä ei myöskään ole hyvä nukkua, vaan melkein joka yö siirryn sohvalle pötköttelemään.

Ensi maanantaina olisi taas seuraava neuvola ja perjantaina taas ultra. Saa nähdä joko saan ajan käynnistykseen.

Tällaisen myssyn kaavoitin ja ompelin vauvoille. Meillä alkaa olla erilaisia pipoja ja myssyjä niin paljon, etteivät vauvat ehdi millään käyttämään kaikkia. :)


Lupaan, että  nyt ei tule yhtä pitkää taukoa bloggaamisessa. :)

1 kommentti:

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)