torstai 26. syyskuuta 2013

Jos taas vaihteeksi kuulumisia

Kummasti on jäänyt bloggailu vähemmälle. En vain ole ehtinyt tai jaksanut. Äitiysloma alkaa 3. päivä, ja olen tehnyt töitä poikkeuksellisen paljon. Vielä muutama asiakastyö pitäisi saada lähtemään.

Vointi on ollut hyvä. Hieman liitoskipuja, kömpelyyttä ja unettomia öitä. Perjantain ultrassa kaikki oli mainiosti. Tytöt olivat n. 1,5kg palleroita kumpikin. Pää alaspäin köllöttelivät masussa. Toivottavasti kestävät samassa asennossa loppuun saakka. Viimeistään viikolla 36. on edessä synnytyksen käynnistys. Siihen ei olekaan enää kauaa. Hieman jännittää, mutta mitäpä sitä turhia miettimään.

Viimeisiä hankintoja pitäisi tehdä. Pullot, tutit, vaipat sun muut odottavat vielä kaupassa. Sairaalakassinkin mies kehotti jo pakkaamaan. Tiedä jos tuleekin kiire lähtö.

Pieniä neuleita valmistui neideille. Nämä myssyt ovat alpakka-silkkiä.


1 kommentti:

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)