torstai 29. elokuuta 2013

Edelleen yhdessä kasassa

Blogin kirjoittelu on hiukkasen jäänyt. Päivät täyttyvät eskarilaisen kuskaamisesta, hakemisesta ja nuorimmaisen kanssa touhuilusta. Ei paljoa jää ylimääräistä aikaa päiviin. Tai sitten se aika tulee usein nukuttua ja lepäiltyä.

Vointi on edelleen hyvä. En voi vieläkään valittaa. Liitoskipuja on jonkin verran, mutta ei juurikaan muuta. Vauhti hidastuu ja olo on melko kömpelö.

Hankinnat ovat hyvällä mallilla. Pieniä vaatteita on iso kasa ja ensi viikolla saan nousettua toisen kaukalon ja sitterin. Sitten ei enää tutteja ja tuttipulloja kummempia puutukaan.

Pari viikkoa sitten ultrassa saimme kuulla, että toisella tytöistä on mahdollisesti suulakihalkio. Tätä yritettiin kontrolloida taas viime viikolla, mutta asia ei selvinnyt. Vauveli viihtyy niin hankalassa asennossa, ettei lääkäri saanut kasvoja ultrattua lainkaan. Saa nähdä selviääkö asia vasta synnytyksessä. Onneksi halkiot ovat korjattavissa ja Suomessa hoito on ensiluokkaista.

Tässä reilun viikon takainen masukuva 25+1
 Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 26+4. Ensi viikolla taas ultrataan ja huomenna olisikin pitkästä aikaa neuvola.


3 kommenttia:

  1. On kyllä komia maha :) kiva kuulla pitkästä aikaa kuulumisia :)

    VastaaPoista
  2. Onko muuten niin, ettei imetys halkion takia onnistuisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kyseessä olisi huulihalkio, niin imetys olisi mahdollista. Mikäli taas on suulakihalkio (mitä nyt epäillään) voi imetys olla mahdotonta. Saa nähdä miten käy. :) Jos ei muu auta, niin mennään pumpatulla maidolla.

      Poista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)