lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ja taas on viikonloppu

Eilen jäi koko blogi unohduksiin. Vietettiin lasten kanssa oikein kunnon laiskottelupäivää. Koko päivän satoi vettä, joten kävimme ostamassa kaupasta herkkuja ja katsoimme dvd:tä. Olipa mukavaa. :)


Karkit kelpasi niin äidille kuin lapsillekin.

Posti toi taas eilen jotain pientä vauvoille: kaksi ihanaa, pikkuruista Lindexin bodya.


Nämä sopivat väritykseltään sekä tytöille, että pojille. Nyt olo onkin ehkä kääntyny hieman poikien puoleen. Neuvolassa sykkeet olivat n.140-145, vaikka en noihin poika- ja tyttösykkeisiin oikein uskokaan. Hassua, aikanaanhan se selviää, eikä sukupuolella ole todellakaan mitään väliä. Kun vaan saataisiin vauvat elävänä syliin asti. Toki sitä aina toivoo tervettä lasta, mutta otetaan vastaan mitä annetaan ja ollaan siitä kiitollisia.

Huomenna päästään katsomaan ihanaa, pikkuruista poikavauvaa, josta tulee meidän kummipoika. <3 Jotain viemistä piti pienelle prinssille keksiä. Koska en päässyt kaupoille, ja tiedän äidin tykkäävän myös itsetehdyistä jutuista, päätin viedä pojalle 62cm velourhousut ja 92cm t-paidan. Paitahan on luonnollisesti vielä kauhian iso, mutta päätyy kyllä aikanaan käyttöön. Minulla on usein tapan viedä lahjaksi hieman isompia vaatteita, sillä usein suurin osa vieraista tuo niitä pienimpiä kokoja. Ompelen vielä muutamat pienet tumput pakettiin.



Juuri pari päivää sitten ehdin kehua, kuinka hyvä olo minulla on ollut. Niin kuin en raskaana olisikaan, saati että odottaisin kaksosia. Ei olisi pitänyt sanoa mitään. Eilen kiristi alamahaa ihan kamalasti, väsytti, oksetti ja illalla vielä närästi. Vatsa on ihan jumissa ja olo tuntui liian täyteen puhalletulta ilmapallolta. Onneksi uni auttoi, ja aamulla olo oli taas normaali.


Eilen illalla kaivoin imetystyyny itselleni unikaveriksi. Hyvän ja mukavan asennon löytäminen alkaa olla hieman hankalaa. Imetystyyny on hyvä apu. Raskaus ei ole vielä edes puolivälissä ja uni alkaa olla pätkittäistä ja levotonta. Hyvää valmennusta vauva-aikaan.

Liikkeitä on tuntunut satunnaisesti jo jokusen viikon. Eilen tuntui ensimmäiset kunnon "potkut", jotka eivät olleet kutittelua tai epämääräistä muljuamista kuten tähän asti.

Huomenna tulee täyteen 16 viikkoa. Ensi viikon ultra jännittää. Lähinnä pelottaa, että vauvoille on tullut eroa painossa ja kehityksessä. Tälle asialle en kuitenkaan mitään mahda, joten ei auta mennä kuin päivä kerrallaan.

1 kommentti:

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)