perjantai 2. toukokuuta 2014

Haastex2

Minut haastettiin Meidän pieni ryyni-blogin Mimmun sekä Iso kahvi, kiitos-blogin JenniE:n toimesta. Kiitos kummallekin! :)

Haaste menee näin:

1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään.
2. Haastettu vastaa haastajan 11 kysymykseen. Minä vastaan tässä tapauksessa 22 kysymykseen, koska olen saanut haasteen kahteen kertaan. :) 3. Haastettu keksii 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 5. Haastettu kertoo kenet on haastanut.

 Tässä 11 asiaa minusta:

1. Minulla on kolme tatuointia.
2. En ole vieläkään päässyt raskauskiloistani eroon.
3. Juon liikaa kahvia.
4. Haaveilen aina välillä moottoripyörästä ja kortista, mutta tosiasiassa en koskaan saisi korttia suoritettua.
5. Toivon, että tulevaisuudessa voin OIKEASTI elättää itseni ja perheeni ompelemalla.
6. Pidän keväästä ja syksystä.
7. Haluaisin ihanan puutarhan, kasvimaan ja kasvihuoneen. Ja voi kun joku hoitaisi ne. :)
8. Olen perso makealle.
9. Minulla on kolme pikkusisarusta.
10. En osaisi asua kaupungissa, olen maalainen.

Tässä saamani kysymykset:

1. Lempivuodenaikasi? Taisinkin sen jo tuolla paljastaa, kevät ja syksy.
2. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Lapset, ihanat kirppislöydöt ja onnistuneet käsityöt.
3. Mitä ruokaa sinun tekisi mieli juuri nyt? Oikein ihana ja runsasta voileipää, sekä kupillista hyvää kahvia.
4. Miten rentoudut? Ompelemalla.
5. Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi? Jaa-a, tämä on niin kaukainen ajatus etten osaa vastata. :)
6. Yleisin arkiruokanne? Makaroonilaatikko tai joku kiusaus.
7. Kaunein sana? Äiti
8. Tennarit vai korkokengät? Tennarit
9. Minkä kirjan luit viimeksi? Lasketaanko käsityökirjat? :) Muita kirjoja en juuri ole ehtinyt lukemaan.
10. Omakotitalo, kerrostalo vai rivitalo? Vai jotain ihan muuta? Omakotitalo
11. Mitkä kolme esinettä kulkevat aina mukanasi? Puhelin, vauvojen hoitolaukku ja lompakko



 

 1. Bravuuriruokasi? Varmaankin lihapullat tai lasagne. Tein kyllä eilen myös todella hyviä ahvenpihvejä, joten ehkä niistä kehittyy uusi bravuuriruoka. 2. Arkiruokavinkkisi? Pakastetut ruoka-annokset pelastavat usein. 3. Paras ruokajuoma? Vesi 4. Suolainen vai makea? Suolainen 5. Mikä ruoka maistuisi juuri nyt? Oikein ihana ja runsasta voileipää, sekä kupillista hyvää kahvia. 6.Juustokakku vai täytekakku? Täytekakku hyvillä täytteillä. mieluiten suklaalla. :) 7. Tumma-, valko- vai maitosuklaa? Maito tai tumma. 8. Kerro yksi ruokatarvike, jota sinulta löytyy aina? Sipulia 9. Jamie Oliver vai Gordon Ramsay? Jamie Oliver 10. Minkä maan/maanosan ruokakulttuuri on lähellä sydäntäsi? Tämä on aika paha. Italialainen tai kreikkalainen ruoka on lähellä sydäntä. 11. Suosikkikeittokirjasi? En omista yhtäkään keittokirjaa.

T'ällä kertaaen haasta ketään ja jätän kysymyksetkin kysymättä. :)
 

2 kommenttia:

  1. Olitpa opea vastaamaan! Näitä on kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti tarttua haasteeseen heti tai se olisi jäänyt roikkumaan. :)

      Poista

Ilahdutat päivääni jättämällä kommentin. :)