Postaustoiveita kysellessä joku toivoin minun kertovan aikaisemmista synnytyksistä. Voisin nyt yrittää saada aikaan jonkinlaisen yhteenvedon. :)
Kahden täysiaikaisen lapsen synnytykset ovat olleet kai melko normaaleja. Ensimmäinen oli PITKÄ, kestoltaan noin 24 tuntia. Silloin menimme sairaalaan aivan liian varhain. Ei olisi ollut mikään kiire. Ensikertalaisena sitä ei kuitenkaan tiennyt millaisia ne oikeat synnytyssupistukset ovat ja milloin synnytys varmasti on käynnissä. Saimme kuitenkin jäädä osastolle ja koko tuon vuorokauden supistuksia kyllä tuli. Tilanne ei vain edistynyt mihinkään. Pari kipupiikkiä sain, mutta ne eivät auttaneet mihinkään. Olin todella kipeä, enkä saanut kätilöiltä apua tai vinkkejä supistusten helpottamiseen.
Viimein olin juuri ja juuri kolme senttiä auki, jolloin kätilö sai kalvot puhki ja minulle laitettiin epiduraali. Se ei kuitenkaan vienyt kipuja pois. Ponnistuksen tarve tuntui todella varhain ja sitä vastaan taistelu oli yhtä tuskaa. Ponnistusvaihe kesti 40 minuuttia. Sain synnytyksessä toisen asteen repeämät ja paljonpaljon tikkejä.
Ensimmäisestä synnytyksestä jäi melko ikävä kuva. Pääasia kuitenkin, että terve tyttö saatiin maailmaan.
Toisen synnytyksen kestoksi on neuvolakorttiin merkitty 1 tunti ja 25 minuuttia. Mikään syöksysynnytys se ei kuitenkaan ollut. Supistukset kiusasivat vaihtelevasti koko viikonlopun ja poika syntyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Alunperin menimme sairaalaan lapsiveden tihkumisen takia. Huomasin aamulla pikkuhousunsuojassa vaaleanpunaista vuotoa. Sairaalalla kätilön tekemä testi kuitenkin näytti, ettei kyseinen vuoto ollut lapsivettä. Olin sormelle auki ja kanavaa jäljellä vaikka kuinka paljon. Emme saaneet kuitenkaan lupaa lähteä kotiin (kotimatkaa 100km), vaan meidät passitettiin kaupungille kävelemään ja syömään. Olimme miehen kanssa aivan varmoja, että joudumme vielä palaamaan kotiin tyhjin käsin.
Iltapäivällä kävimme sairaalassa uudessa tarkistuksessa ja olinkin jo 3,5cm auki ja uusi testi näytti tihkuvan vuodon olevan kuitenkin lapsivettä. Jäimme synnärille odottelemaan. Viimeistään aamulla synnytys käynnistettäisiin kalvojen puhkaisulla. Sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Illalla supistukset tihenivät ja kovenivat, tilanne junnasi kuitenkin paikallaan. Pelkäsin, että synnytyksestä tulee yhtä pitkä kuin esikoisen kanssa. Jossain vaiheessa sain jonkun kipupiikin, joka ei auttanut kipuihin lainkaan. En saanut nukuttua, mutta yritin rentoutua ja saada tilanteen eteenpäin. Kätilö ei uskonut synnyntyksen olevan vielä kunnolla käynnissä.
Hieman ennen yhtä yöllä soitin kätilöä ja olin valmis pyytämään kivunlievitystä. Kätilö kuitenkin halusia ottaa käyriä ja tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Kaikkien yllätykseksi olinkin jo 10cm auki ja oli aika ponnistaa. Silloin iski paniikki! Joutuisin ponnistamaan ilman lääkkeitä. 10 minutin ponnistamisen jälkeen terve poika pullahti maailmaan. Kätilö leikkasi pienen epparin (ilman puudutusta) estäen näin vanhojen arpien repeämisen.
Siinäpä synnytyksistä näin lyhyesti. :) Enkelitytön synnytys oli niin omanlaisensa kokemus, että siitä en tässä samassa käy kirjoittamaan.
Kummankin synnytyksen jälkeen vointi on ollut hyvä, eikä mitään komplikaatioita ole tullut. Vauvat ovat olleet vierihoidossa alusta asti. Maito minulla nousee kunnolla vasta 3. tai 4. päivänä synnytyksen jälkeen, joten olemme kummankin kanssa joutuneet turvautumaan aluksi lisämaitoon.
Ja saa kysyä, jos joku tahtoo tietää lisää tms. :)
